Menetän hampaita yksi toisensa jälkeen: miksi se ei lopu?

Potilaat kertovat meille menetyksistään yksi kerrallaan: tämä hammas murtui puraistessa, tämän juurihoito ei onnistunut, tämä poistettiin, koska ien turposi. Yksittäin katsottuna syyt näyttävät erilaisilta. Kun ne kirjoitetaan rinnakkain, kuva muuttuu: kaikki ovat tapahtuneet samassa suussa, muutaman vuoden sisällä ja yhä lyhyemmin välein. Tästä löytyy pohja, joka yhdistää menetykset.

Yleisin pohja on pitkälle edennyt parodontiitti. Se ei ole yksittäisen hampaan vaan koko suun sairaus: samat bakteerit tekevät samaa työtä jokaisen hampaan ympärillä. Kun tulehdus etenee ikenestä luuhun, hammasta kannatteleva luu katoaa huomaamatta, eikä kadonnut luu palaa. Koska prosessi on kivuton, potilas huomaa sen vasta, kun hampaat alkavat heilua. Järjestys ei ole sattumaa: ensin menee hammas, joka on menettänyt eniten tukiluuta, sitten tulee seuraavan vuoro.

Toinen pohja on huonossa tasapainossa oleva verensokeri. Korkea verensokeri lisää riskiä, että ientulehdus etenee lievästä vaikeaksi, ja hidastaa kudosten paranemista. Yhteys ei ole yksisuuntainen: pitkälle edennyt ientulehdus vaikeuttaa verensokerin hallintaa, ja vaikeutunut hallinta pahentaa tulehdusta. Ratkaisevaa ei ole itse sairaus vaan se, ovatko arvot hallinnassa.

Kolmas pohja on voimakas hampaiden puristelu. Puristelu ei yksinään hävitä terveen hampaan luuta; se kohdistaa jo valmiiksi vähentyneeseen tukeen voiman, jota tuki ei kestä. Sama puristelu murtaa juurihoidettuja, kruunattuja hampaita ja irrottaa paikkoja. Merkit ovat selvät: aamuinen leukojen väsymys, tasaisiksi kuluneet ja haljenneet hammaspinnat, peräkkäin murtuvat kruunut. Parodontiitin kanssa yhdessä se aikaistaa menetyksiä selvästi.

Varsinainen kiihdyttäjä on kuitenkin menetys itse. Terveessä suussa purentavoima jakautuu 28 hampaan kesken. Jokaisen menetyksen jälkeen sama voima kohdistuu harvempiin hampaisiin; jäljelle jäävä hammas kantaa sekä oman osuutensa että menetetyn hampaan osuuden. Jos tuki on jo heikko, lisäkuormitus lisää liikkuvuutta, ja liikkuvuus syventää ientaskua. Siksi menetysten väli yleensä lyhenee alusta loppua kohti: ensimmäinen aukko tulee vuosien päästä, seuraavat seuraavat toisiaan paljon nopeammin.

Aukko ei myöskään pysy hiljaa. Viereiset hampaat kallistuvat aukkoa kohti, ja vastakkaisen leuan hammas pitenee aukkoon päin. Kun kosketuskohdat muuttuvat, hampaiden väliin jää ruokaa ja syntyy uusia taskuja, joihin harja ei ylety. Näin puuttuva hammas ei jätä pelkkää aukkoa, vaan lyhentää myös naapuriensa ikää.

Ero selviää ientaskujen mittauksen ja röntgenkuvien jälkeen. Ensimmäisen listan tilanteessa jokainen aukko voidaan suunnitella erikseen; toisen listan tilanteessa pala kerrallaan tehty hoito ostaa joka kerta seuraavan menetyksen.

Tämä järjestys on diagnoosia, ei hoitoa varten. Lopuksi sinulla pitäisi olla yksi vastaus: mikä saa hampaat menemään ja onko se tänään pysähtynyt.

1. 1

   Teemme menetyskartan

   Mikä hammas, milloin ja millä perusteella meni: kirjaamme kaiken järjestyksessä. Välien lyheneminen on jo yksinään ratkaiseva löydös. Voit tehdä listan myös itse ennen käyntiä; se säästää ensimmäiset kymmenen minuuttia.

2. 2

   Ientaskujen mittaus

   Ohuella mittasondilla mitataan millimetrin tarkkuudella kuusi kohtaa jokaisen hampaan ympäriltä. Yhdestä kolmeen millimetriä pidetään terveenä; neljän millimetrin ja sitä syvemmät taskut ovat merkki parodontiitista, ja ne arvioidaan yhdessä röntgenkuvan kanssa. Näitä kahta löydöstä yhdessä tulkitsemalla erotetaan, johtuuko syvyys kiinnityskudoksen menetyksestä vai ikenen turvotuksesta. Se, onko syviä taskuja muutamassa hampaassa vai koko suussa, ratkaisee juuri tässä, riittääkö hampaiden hoitaminen yksitellen vai tarvitaanko kokonaissuunnitelma.

3. 3

   Röntgen ja kolmiulotteinen kuvantaminen

   Ientaskujen mittaus näyttää tämän hetken tulehduksen, röntgenkuva aiemmin menetetyn luun. Kartiokeilatomografia (CBCT) puolestaan paljastaa jäljellä olevan luun todellisen korkeuden ja paksuuden sekä juurimurtumat, jotka eivät näy tavallisessa röntgenkuvassa. Pohja, jolle suunnitelma rakennetaan, selviää tästä kuvasta.

4. 4

   Yleisterveyden kartoitus

   Tässä vaiheessa kirjataan diabetestausta ja viimeisimmät arvosi, käyttämäsi lääkkeet sekä tupakointi. Ne eivät estä hoitoa, vaan ratkaisevat hoidon järjestyksen ja ajoituksen. Laaja suunnitelma, joka aloitetaan huonossa tasapainossa olevalla verensokerilla, palaa samaan kohtaan vähemmällä luulla.

5. 5

   Purentavoimien tutkimus

   Katsomme, mikä hammas koskettaa purennassa ensimmäisenä, kulumispintoja, leukalihasten arkuutta ja sitä, onko paikkoja tai kruunuja murtunut aiemmin. Jos voimakasta puristelua ei havaita, jokainen suunnitelma joutuu saman voiman alle.

6. 6

   Oma päätös jokaisesta jäljellä olevasta hampaasta

   Tutkimuksen lopuksi jäljellä olevat hampaat jaetaan yksitellen kolmeen ryhmään: terve, epävarma, pelastamaton. Epävarman hampaan varaan rakennettu ratkaisu kestää vain niin kauan kuin tuo hammas.

Nämä eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan järjestyksessä toteutettavia vaiheita. Järjestyksellä on väliä: korjaus, joka tehdään ennen kuin pohja on pysäytetty, jakaa saman kohtalon.

Emme kirjoita näitä kohtia pelotellaksemme, vaan jotta osaat esittää oikeat kysymykset, kenen hammaslääkärin luona sitten käytkin. Suussa, jossa hampaita menetetään peräkkäin, kallein virhe on pitää jokaista aukkoa erillisenä tapahtumana.

Alla kuvattu kulku koskee tietä, joka alkaa parodontiitin hoidolla ja jatkuu tarvittaessa koko suun suunnitelmaan. Jos jäädään puhdistus- ja ylläpitovaiheeseen, prosessi päättyy kahteen ensimmäiseen vaiheeseen.

1. Ensimmäiset päivät hoidon jälkeen

   Ikenien arkuus ja ohimenevä kylmänarkuus ovat tavallisia; kun kivi poistetaan, osa juuren pinnasta paljastuu. Pahinta, mitä tänä aikana voi tehdä, on vähentää harjaamista. Töistä ei tarvitse pitää taukoa.

2. Kuudesta kahdeksaan viikkoa

   Ien kiinteytyy, verenvuoto vähenee ja mittaamme taskut uudelleen. Mittaus näyttää, mitkä jäljellä olevista hampaista pysyvät ja mitkä eivät. Lista terveistä, epävarmoista ja pelastamattomista hampaista saa tässä lopullisen muotonsa, ja suunnitelma tehdään vasta sen jälkeen.

3. Jos valitaan koko suun suunnitelma: kolme kliinistä päivää

   Hampaiden poistot, implanttien asettaminen ja kiinteiden hampaiden kiinnitys mahtuvat kolmeen kliiniseen päivään. Koska implantit lukittuvat mekaanisesti kortikaaliseen luuhun, kuukausien odotusta luutumiselle ja luunsiirtoa ei tarvita. Hoidamme myös diabeetikkoja, joiden verensokeri on hallinnassa.

4. Ensimmäinen viikko ja sen jälkeen

   Jonkin verran turvotusta ja arkuutta on tavallista, ja ne alkavat helpottaa kolmannen päivän jälkeen; mahdolliset ompeleet poistetaan klinikan seurantasuunnitelman mukaan. Jos yöllinen puristelu on tiedossa, otamme purentakiskon käyttöön tässä vaiheessa.

Emme anna tällä sivulla yhtä lukua: hoito voi päättyä parodontiitin hoitoon tai laajentua koko suun kattavaksi kiinteäksi suunnitelmaksi, ja ero on suuri. Kerromme oikean luvun nähtyämme röntgen- ja CBCT-kuvat. Laajuuteen vaikuttavat:

Jäljellä olevien hampaiden tila

Se, montako hammasta säilytetään, montako poistetaan ja montako aukkoa suljetaan, muuttaa koko suunnitelman. Jakoa ei voi tehdä ennen ientaskujen mittausta ja röntgenkuvia; sitä ennen annettu luku muuttuu väistämättä klinikalla.

Suunnitelman laajuus

Yhteen aukkoon tehty ratkaisu ja koko yhden tai molemmat leuat kattava suunnitelma lasketaan eri tavalla. Ero riippuu siitä, kuinka pitkään päätöstä on lykätty.

Poistojen määrä ja kirurgian laajuus

Poistettavien hampaiden määrä ja se, mille alueille implantit asetetaan, muuttavat leikkauksen kestoa ja laajuutta. Käyttämässämme protokollassa luunsiirto ja poskiontelon pohjan nosto eivät tule kyseeseen erillisinä erinä.

Proteettinen rakenne

Implanttien varaan tehtävien kiinteiden hampaiden materiaali ja laboratoriotyö vaikuttavat suoraan kokonaisuuteen. Kerromme käyttämämme materiaalin merkin kirjallisesti heti alussa.