Implantista tulee pahaa hajua tai makua: mistä se johtuu, ja milloin on mentävä hammaslääkäriin?

Pahan hajun suussa tuottavat bakteerit: kun ne hajottavat ruoantähteiden ja irronneiden solujen proteiinia, vapautuu rikkipitoisia kaasuja. Nämä bakteerit viihtyvät sopukoissa, joissa happea on vähän ja joihin harja ja sylki eivät ulotu. Implantoidussa suussa näiden sopukoiden osoite on selvä: sillan ikenen puoleinen alapinta, implantin kaula, josta se tulee ikenestä esiin, yläosan ruuvin päällä oleva ontelo sekä rako, jossa implantti ja yläosa liittyvät toisiinsa. Haju ratkeaa, kun löydetään, mikä näistä osoitteista on vastuussa.

Ensimmäinen ja yleisin lähde on sillan alus. Kiinteä silta tai koko leuan proteesi istuu lähellä ientä; sen alla olevaan rakoon kertyy ruokaa ja plakkia, eikä suora hammasharja ulotu sinne. Ruotsalaisen sairaalan parodontologian osastolla tehtiin tutkimus 23 potilaalla, jotka oli lähetetty sinne implantin ympäryksen tulehduksen vuoksi: noin kahdessa kolmasosassa (65 prosentissa) implanteista, joiden luo suun hoito ei ulottunut, oli tulehdus; implanteissa, joiden luo se ulottui, osuus oli noin 18 prosenttia. Kolme neljäsosaa implanteista oli sellaisessa tilassa, ettei niitä voinut puhdistaa. Kirjoittajat korostavat sellaisen proteesirakenteen merkitystä, joka mahdollistaa puhdistuksen implanttien ympäriltä. Tutkimus on pieni ja koostuu lähetetyistä potilaista; se ei todista syytä, mutta se osoittaa implantin ympäryksen tulehduksen ja puhdistamattoman pinnan välisen yhteyden.

Toinen lähde on ruuvikanava. Ruuvikiinnitteisissä silloissa jokaisen implantin päällä on kanava, jonka kautta ruuviin päästään käsiksi. Kanava suljetaan yleensä ensin täyteaineella ja ylimpänä hampaanvärisellä paikalla. Jos päällimmäinen paikka kuluu tai irtoaa, kanava täyttyy ruoalla ja syljellä, ja yhdestä kohdasta tuleva sitkeä haju voi alkaa. Laboratoriotutkimuksessa osoitettiin, että ruuvikanavaan asetettuun vanuun kertyi enemmän mikrobien biofilmiä kuin guttaperkkaan ja teflonteippiin (PTFE); tämä on laboratoriolöydös eikä mittaa suoraan suun hajua. Myös ruuvin löystyessä liitosrakoon voi kertyä bakteereja; ruuvin löystymisestä kerromme omalla sivullaan.

Kolmas lähde on implanttia ympäröivän ikenen tulehdus. Vuoden 2017 maailmanlaajuisen työpajan konsensusraportti määrittelee sen kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe on peri-implanttimukosiitti: sen päälöydös on verenvuoto kevyesti sondeerattaessa; myös punoitusta, turvotusta tai märkää voi olla, ja konsensusraportti kirjoittaa, että on vahvaa näyttöä siitä, että plakki on tämän tilan syy. Toinen vaihe on peri-implantiitti: plakkiin liittyvä sairaus, jossa implanttia ympäröivässä kudoksessa on tulehdus ja jota seuraa etenevä luukato. Sen löydöksiä ovat verenvuoto tai märkä sondeerattaessa, syvenevät taskut, ienrajan vetäytyminen ja luukato röntgenkuvassa. Märkä ja kuollut kudos antavat selvän hajun ja maun.

Nämä tilat eivät ole harvinaisia. Yksitoista tutkimusta yhdistäneessä järjestelmällisessä katsauksessa peri-implanttimukosiitin painotetuksi keskimääräiseksi yleisyydeksi laskettiin 43 prosenttia ja peri-implantiitin 22 prosenttia; yksittäisissä tutkimuksissa osuudet vaihtelivat vastaavasti 19:stä 65 prosenttiin ja 1:stä 47 prosenttiin. Kirjoittajat toteavat, että määritelmien erot ovat tämän laajan vaihteluvälin pääsyy ja että peri-implantiitin yleisyys kasvaa sitä mukaa kuin implantti on ollut suussa pidempään. Myös Euroopan parodontologian federaatio kirjoittaa, että iensairauden sairastaneilla peri-implantiitti kehittyy noin 22 prosenttiin implanteista.

Tulehduksen salakavala puoli on, että se voi edetä kivuttomasti. Implantin sisällä ei ole hermoa; luonnollisen hampaan kaltainen vihlonta ei varoita sinua. Siksi paha haju tai maku, joskus yhdessä harjatessa ilmenevän verenvuodon kanssa, voi olla ensimmäinen havaittu merkki. Euroopan parodontologian federaatio suosittelee, että varaat ajan hammaslääkärillesi tai parodontologillesi mahdollisimman pian, kun huomaat jonkin tulehduksen merkeistä. Kuten kerromme myös implantin metallia käsittelevällä sivullamme, luu on voinut alkaa hävitä kauan ennen kuin metallia näkyy.

Neljäs lähde ei ole itse implantti vaan sen ympäristö. Suurin osa pahanhajuisesta hengityksestä tulee kielen selän katteesta, luonnollisten hampaiden ientaskuista ja rei'istä sekä suun kuivuudesta. NHS luettelee pahan hajun syiksi iensairauden, reiät ja infektion, suun kuivuuden, nielurisatulehduksen, refluksin ja tupakoinnin. Jos yläleukaan on asetettu implantti tai poskiontelon alueella on tehty leikkaus, nenästä tuleva paha haju tuo mieleen myös poskiontelon; tästä erosta kerromme nenän pahaa hajua käsittelevällä sivullamme. Siksi ensimmäinen kysymys on, onko haju yhden implantin ympärillä vai koko suussa.

Myös irrotettavien ja kiinteiden proteesien välillä on ero. Pienessä seurantatutkimuksessa, johon osallistui 48 implanttikantoisen proteesin saanutta, suurimmalla osalla osallistujista mitattiin useimpina mittausajankohtina kliinisesti kelpaamattoman tasoinen pahanhajuinen hengitys. Poikkileikkaustutkimuksessa, jossa oli 88 yli 65-vuotiasta potilasta, rikkipitoisten kaasujen taso oli korkein kokoproteesin käyttäjillä ja matalin kiinteän proteesin ja implanttien ryhmässä; suun kuivuus ja usean lääkkeen käyttö olivat yhteydessä korkeampaan hajutasoon. Kumpikin tutkimus on havainnoiva ja pieni; ne osoittavat yhteyden, eivät syytä. Käytännön johtopäätös on tämä: implantti ei yksinään ratkaise tai synnytä hajua, vaan ratkaisevia ovat puhdistettavuus ja syljeneritys.

Ensimmäisen listan tilanteet viittaavat useimmiten kertymään ja vähenevät oikealla puhdistuksella muutamassa päivässä. Jos jokin toisen listan kohdista sopii sinuun, on ajateltava implantin ympäryksen tulehdusta tai mekaanista ongelmaa, eikä vastaanottoaikaa pidä jäädä odottamaan.

Järjestys alkaa vaarasta: ensin suljetaan pois hätämerkit, sitten lähdettä rajataan turvallisilla kotona tehtävillä tarkistuksilla, ja viimeiseksi tulevat tutkimus ja röntgenkuva.

1. 1

   Käy ensin läpi hätämerkit

   Jos suussa, kasvoissa tai kaulalla on suuri turvotus, et saa suutasi auki, sinun on vaikea hengittää, puhua tai niellä, silmäsi on turvonnut tai näössäsi on ongelma, arvio tehdään päivystyksessä; soita 112. Jos näitä ei ole, siirry seuraaviin vaiheisiin.

2. 2

   Väliharjatesti kotona

   Vie puhdas väliharja tai superfloss erikseen jokaisen implantin ympäriltä ja sillan alta, haista sitä sitten ja katso sen väriä. Merkitse muistiin, mistä implantista haju ja veri tulevat. Tämä yksinkertainen testi voi rajata lähteen yhteen kohtaan ja antaa hammaslääkärille konkreettista tietoa.

3. 3

   Viikko tai kaksi säännöllistä puhdistusta ja uusi tarkistus

   Puhdista sillan alus joka ilta väliharjalla, superflossilla ja suihkuttimella, jos sinulla on sellainen, ja puhdista myös kieli. Pienessä 30 päivän satunnaistetussa tutkimuksessa, jonka yksi kirjoittajista työskenteli suihkuttimen valmistajalla, verenvuoto sondeerattaessa väheni 81,8 prosentissa implanteista, joissa käytettiin suihkutinta, ja 33,3 prosentissa niistä, joissa käytettiin hammaslankaa. Jos haju ja verenvuoto vähenevät selvästi, lähde oli hyvin todennäköisesti kertymä.

4. 4

   Katso peilistä ruuvikanavia ja ienrajaa

   Onko sillan purupinnalla olevien ruuvikanavien paikka paikallaan, onko kuoppaa tai tummaa väriä? Onko implantin ympärillä punoitusta, turvotusta tai näkyykö metallia? Älä yritä puristaa märkää ulos; katso vain ja ota valokuva.

5. 5

   Tutkimus: sondeeraus ja verenvuoto

   Hammaslääkäri etsii implantin ympäriltä punoitusta, turvotusta ja märkää, mittaa taskusyvyyden ohuella sondilla ja katsoo, onko verenvuotoa. Vuoden 2017 konsensusraportti määrittelee implantin ympäryksen terveyden niin, ettei ole punoitusta, verenvuotoa sondeerattaessa, turvotusta eikä märkää.

6. 6

   Röntgenkuva ja vertailu lähtötilanteen kirjaukseen

   Luukadon näkemiseksi otetaan röntgenkuva. Konsensusraportti suosittelee, että proteesin kiinnityksen jälkeen otetaan lähtötilanteen röntgenkuva ja tehdään sondeerausmittaus; kun uutta kuvaa verrataan siihen, nähdään, onko luun taso muuttunut. Säilytä vanhat kuvasi ja tuo ne mukanasi.

7. 7

   Tarvittaessa sillan irrottaminen

   Koska ruuvikiinnitteinen silta voidaan irrottaa, hammaslääkäri voi tarvittaessa ottaa sen pois ja nähdä suoraan sen alapinnan, implanttien kaulat ja ruuviliitokset. Jos alta löytyy kertymää, kulunut kohta tai löysä ruuvi, puhdistus ja korjaus voidaan tehdä samalla käynnillä.

Implantin hajulle ei ole yhtä hoitoa; työ vaihtelee sen mukaan, mikä lähde on, ja useimmiten käytetään useaa vaihetta yhdessä.

Seuraavat ovat päätöksiä, jotka peittävät hajun mutta jättävät lähteen paikalleen tai viivästyttävät tulehduksen huomaamista.

Aika vaihtelee lähteen mukaan. Alla oleva kulku on yleinen kehys; sinut tutkineen hammaslääkärin suunnitelma on ensisijainen.

1. Ensimmäiset päivät

   Jos lähde on kertymä sillan alla, haju alkaa vähetä ensimmäisinä päivinä, kun aloitat säännöllisen puhdistuksen. Ien voi vuotaa verta vielä muutaman päivän; se ei ole syy lopettaa puhdistusta.

2. Viikko tai kaksi

   Kertymästä johtuvan hajun ja verenvuodon pitäisi olla selvästi vähentynyt. Jos näin ei ole tai haju jatkuu yhdessä implantissa, lähde voi olla taskussa, ruuviliitoksessa tai proteesin rakenteessa; tarvitaan tutkimus.

3. Ruuvikanavan tai löysän ruuvin korjauksen jälkeen

   Kun lähde poistuu, haju häviää yleensä nopeasti. Jos ruuvi löystyy uudelleen, syytä etsitään purennasta tai yöllisestä hampaiden yhteen puremisesta.

4. Peri-implantiitin hoitoa seuraavat viikot

   Kirurgiattoman hoidon jälkeen uusi arvio tehdään yleensä muutaman viikon kuluttua. Jos verenvuoto ja märkä ovat vähentyneet, sovitaan tarkastusvälit; jos eivät, puhutaan seuraavasta vaiheesta.

Sama vaiva voi vastata hyvin erilaisia toimenpiteitä lyhyestä puhdistuksesta implantin uuteen suunnitteluun. Laajuuden ratkaisevat erät ovat seuraavat:

Hajun lähde

Kertymä sillan alla, ruuvikanava, löysä ruuvi ja implantin ympäryksen tulehdus vaativat kukin eri toimenpiteen.

Onko silta irrotettava

Ruuvikiinnitteisen sillan irrottaminen ja sen alapinnan ja liitosten tutkiminen voi tarkoittaa erillistä käyntiä.

Tulehduksen vaihe

Vain ientä koskeva mukosiitti hoidetaan puhdistuksella, kun taas peri-implantiitti, jossa on luukatoa, vaatii vaiheittaista ja joskus kirurgista hoitoa.

Proteesin rakenne

Alapinta, jota ei voi puhdistaa, voidaan korjata, tai proteesi voidaan joutua uusimaan.